Myymälä avoinna arkisin klo 8-15:30. Verkkokauppamme palvelee 24/7
Monenlaiset sämpylät sopivat niin arjen aamu- ja välipaloiksi kuin juhlaan kateleiviksi. Sämpylöiden perusohjeen muuntelussa vain mielikuvistus asettaa rajoja: erilaiset rouheet, hiutaleet, ja suurimot tuovat vaihtelua tavalliseen vehnäsämpylään.
Rouheet vähentävät jauhon määrää, mutta nyrkkisääntönä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että yli puolet jauhomäärästä on oltava hyvin sitkoa muodostavaa jauhoa, kuten vehnä- tai hiivaleipäjauhoa.
Hiutaleet, rouheet ja suurimot kannattaa sekoittaa taikinan nesteeseen ja antaa niiden liota ja turvota ennen taikinan valmistusta.
½ l vettä tai maitoa
1 pussi kuivahiivaa tai 50g hiivaa
2 tl sokeria
1 suolaa
n.11 dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
½ dl öljyä
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää suola ja sokeri. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää taikinaan. Lisää jauhot vähitellen samalla sekoittaen. Lisää lopuksi öljy tai rasva. Anna taikinan kohota liinan alla noin 20 min. Leivo taikina sämpylöiksi ja paista 225 asteisessa uunissa 10-15 min uunin keskiosassa
Vaihetelua saat korvaamalla perusohjeen jauhot esim.
1 ½ dl kaurahiutaleita, 1 dl kauralesettä ja noin 9 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
1 dl ruislesettä, 1 dl ruisrouhetta (liota) ja noin 10 dl vehnäjauhoa
1 dl rikottuja ohra- tai vehnäsuurimoita (liota) ja noin 10-11 dl vehnäjauhoa
2 dl graham. Tai kaurajauhoja ja noin 8 dl vehnäjauhoa.
1 l vettä
2 pussia kuivahiivaa tai 50g hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl ruisrouhetta
vajaa 2 kg vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoa
½ dl ruokaöljyä tai 75g rasvaa
Lämmitä vesi käden lämpöiseksi, Lisää joukkoon suola ja ruisrouhe. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää taikinaan. Lisää jauhot vähitellen samalla sekoittaen ja lopuksi rasva tai öljy. Anna taikinan kohota liinan alla noin 20 min. Leivo taikina sämpylöiksi ja paista 225 asteisessa uunissa 10-15 min. Uunin keskitasolla.
1 l vettä
2 pussia kuivahiivaa tai 50g hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl vehnärouhelesettä
1 dl siirappia
vajaa 2 kg vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoa
½ dl ruokaöljyä tai 75g rasvaa
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, Lisää joukkoon siirappi, suola ja vehnärouhelese. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää taikinaan. Lisää jauhot vähitellen samalla sekoittaen ja lopuksi rasva tai öljy. Anna taikinan kohota liinan alla noin 20 min. Leivo taikina sämpylöiksi ja paista 225 asteisessa uunissa 10-15 min. Uunin keskitasolla.
Puurot ovat erinomaisia aamu- ja välipaloja. Niillä voi myös korvata aterian tai tarjoilla vaikkapa vispipuurona jälkiruokana. Puurot ovat terveellisiä ja antavat kylläisyyden tunteen pitkäksi aikaa.
1 l vettä tai maitoa
1 tl suolaa
1 ½ dl kokonaisia tai 2 ½ dl rikoittuja ohrasuurimoita
Voitele uunivuoka, kaada neste vuokaan ja lisää muut aineet. Kypsennä uunissa 200 asteessa 1 ½ tuntia.
1l vettä
4 dl kaurahiutaleita
2 dl mannaryynejä
2 tl suolaa
Sekoita hiutaleet ja ryynit kiehuvaan veteen ja keitä miedolla lämmöllä ½ tuntia. Lisää suola valmiiseen puuroon.
5 dl esim. Puolukoita
1,5 dl sokeria
1 l vettä
1,5 dl mannaryynejä
Keitä puolukat rikki. Halutessasi voit siivilöidä marjojen kuoret pois tai soseuttaa ne. Tarkista nesteen määrä ja lisää sokeri. Kuumanna kiehuvaksi ja vispaa mannaryynit nesteeseen.Keitä hiljaisella lämmöllä 15 min ja sekoita välillä. Jäähdytä puuro ja vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
1 l vettä
1 tl suolaa
2-2,5 dl ruispuurojauhoa
Vatkaa puurojauhot kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Keitä hiljaisella lämmöllä 1 tunti välillä sekoittaen.
1 l vettä
3 dl ruispuurojauhoa
3 dl puolukka-, karpalo- tai omenasurvosta
1 dl sokeria
Voitele korkeareunainen uunivuoka. Mittaa ensin vesi ja lisää muut aineet vuokaan. Kypsennä uunissa 175 asteisessa 1,5 tuntia. Sekoita puuroa kypsennyksen alkupuolella muutamia kertoja.
Pullat ilahduttavat ja tekevät arjesta asteen verran nautinnollisempaa.
125 g margariinia
5 dl maitoa
2 pussia kuivahiivaa tai 50 g hiivaa
½ rkl kardemummaa
1- 1 ½ dl sokeria
13 dl vehnäjauhoa
Kanelitäyte
100g margariinia
1 dl sokeria
2 rkl kanelia
Pinnalle
kananmunaa ja raesokeria
Lämmitä maitoa ja voita kattilassa, kunnes vio sulaa. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva leivontakulhoon, lisää maitoseos ja mausteet. Lisää vehnäjauhoja ja alusta kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota ½ tuntia. Sekoita täyte sillä välin. Kauli taikina ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, levitä täyte levylle ja kierra se pitkältä sivulta tiukalle rullalle. Leikkaa rulla veitsellä 2 cm viipaleiksi. Anna kohota ½ tuntia. Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 250 asteisessa uunissa keskitasolla 10 min.
Vinkki. Jos voitelet pullan maidolla, pulla sopii myös kanamuna-allergikoille.